Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten erilaiset talvirengastyyppien (nasta- tai kitkarengas) liikenneosuudet vaikuttavat lumi- ja jääpolanteen kitkaan ja kulumiseen.

Nasta- ja kitkarenkain varustetut henkilöautot kiersivät testirataa suunnitellun ajo-ohjelman mukaisesti. Päätestisuora oli jaettu kuuteen kaistaan: (1) nastarengasliikennettä 100 %, (2) nastarengasliikennettä 75 %, kitkarengasliikennettä 25 %, (3) nasta- ja kitkarengasliikennettä 50 %, (4) nastarengasliikennettä 25 %, kitkarengasliikennettä 75 %, (5) kitkarengasliikennettä 100 %, (6) referenssikaista. Jokainen kaista ylitettiin testin kuluessa 642 kertaa. Kaistat oli jaettu lumi- ja jääpolanneosuuksiin, jotka sisälsivät tasaisen nopeuden sekä jarrutus- ja kiihdytysosuudet (kuva 1). Testin aikana ilman lämpötila oli noin 0 °C.

Kuvissa 2 ja 3 on esitetty kaikelta kuudelta eri mittauspaikalta mitatun kitkan keskiarvon kehittyminen kokeen edetessä. Kuvan 2 tulokset ovat nastarenkaallisella mittausautolla tehtyjä jarrutuskitkamittauksia ja kuvan 3 tulokset vastaavasti kitkarenkaallisella mittausautolla tehtyjä mittauksia.

Kummatkin kokonaistulokset osoittivat, että pito oli varsin samansuuruista kaistoilla, joilla oli nastarengasliikennettä 100 %, 75 % ja 50 %. Pito oli kuitenkin selvästi vähäisempi kaistoilla, joilla nastarengasliikennettä oli 25 % ja 0 %. Testiolosuhteissa 50 %:n nastarengasosuus vaikuttaisi siis riittävältä tyydyttävään kitkatasoon, koska se ei vähentäisi kitkaa merkittävästi verrattuna suurempiin nastarengasosuuksiin. Testin loppuvaiheessa nähty kitkaero kaistojen 50% ja 0% välillä vastaa suunnilleen talvihoitoluokituksen pudottamista kahdella luokalla (kitkan osalta).

Uransyvyysmittaukset osoittivat, että lumi- ja jääpolanne kuluivat nopeimmin kaistoilla, joilla oli suurempi nastarengasosuus. Lumipolanteen epätasaisen kulumisen ja uransyvyysmenetelmän epätarkkuuden vuoksi uransyvyyden tarkkoja kasvunopeuksia ja -eroja ei voitu kuitenkaan arvioida.

Koko raportin voit lukea täältä.